Molly Malone’s – Helsinki

molly's mallone

Tänään esittelyssä Helsingissä sijaitseva legendaarinen Irkku pubi Molly Malone’s. Tämä pubi on todella suuri ja se koostuukin kahdesta kerroksesta aivan Helsingin keskustassa. Se on valittu Euroopassa 50 parhaan irkkupubin joukkoon, joka on saavutuksena todella upea. Asiakas voi valita kolmesta eri baarista ja henkilökunta tässä pubissa on todella osaavaa ja ystävällistä.

Kaiken muun hyvän lisäksi Molly Malone’s tarjoilee  live musiikkia asiakkailleen joka ikisenä iltana. Musiikki on kuten paikan luonteeseen kuuluukin irlantilaista pubimusiikkia parhaimmilaan.

Pubin saamat arvostelut ovat poikkeuksetta todella hyviä ja se onkin paikka missä viihtyy helposti ja haluaa tulla toisenkin kerran paikalle. Asia joka myös ilahduttaa monia pubi intoilijoita on se, että olut- ja viskivalikoimat ovat todella laajat ja harvinaista kyllä Suomessa, tässä pubissa osataan kaataa Guinness aivan oikeaoppisella tavalla.

Kuitenkin kaikkein suurimmaksi plussaksi tämän pubin kohdalla on noussut paitsi sen upea sijainti aivan helsingin ydinkeskustassa, myös sen aivan ainutlaatuisen upean ja rento tunnelma joka koukuttaakin monet sen kanta asiakkaiksi.

Pubi on yleisilmeeltään siisti ja sillä on tarjota asiakkailleen myös viihtyisä ja hyvin sijoitettu terassi jossa pubin asiakkaat voivat rentoutua ja nauttia Helsingin keskustan upeasta tunnelmasta.

Risuja Molly Malone’s on kuitenkin saanut hieman risuja lähivuosina sen uudesta ja laajentuneesta tyylistä, joka monien mieletä muistuttaa jo enemmän yökerhoa kuin perinteistä irkkupubia. Meno tässä pubissa onkin erittäin riehakasta ja se sopii myös hyvin railakkaaseen illanviettoon kavereiden kanssa.