Cafe Kuluma

cafekuluma

Kuluma on Oulusta Kauppurienkadulta löytyvä baari, joka on perustettu jo keväällä 2004. Se on avoinna maanantaista sunnuntaihin kello 11:00 aamupäivällä kello 02:00 asti yöllä. Kuluma on perinteisellä Pub tunnelmalla sisustettu kahvila/baari, joka täyttyy viikonloppu iltaisin ihmisistä.

Cafe Kulumassa on tarkolla laaja olut sekä drinkkivalikoima. Päivisin Cafe Kuluma täyttyy kahvittelijoista, sillä Kulumasta löytyy myös laaja kahvi valikoima. Valitettavasti mitään suuhun laitettavaa Cafe Kulumasta ei löydy yhdessä kahvin kanssa.

Cafe Kulumassa vieraillessa kannattaa muistaa, että tietyn kellonajan jälkeen ikäraja muuttuu 18 vuoteen, joten perheen pienempiä ei sinne kannata ottaa mukaan. Kulumassa kannattaa vierailla, mikäli haluaa maisteilla heidän aivan mahtavaa olut valikoimaa. Lisäksi drinkin ystävien kannattaa eksyä sinne, sillä he valmistavat mitä kummallisimpia Drinkkejä. Cafe Kuluma on tullut tutuksi ja tunnetaan Oulussa todella hyvin liekitettyjen drinkkien ansiota. Tätä pientä ravintolan henkilökunnan järjestämää tulishowta ei pysty missaamaan, mikäli siellä yhden illan päättää istua.

Cafe Kuluma täyttyy viikonloppu iltaisin Oululaisesta nuorisosta ja se on hyvin suosittu hengailu paikka heidän keskuudessaan, yleensä nuoriso kokoontuu Kulumassa aloitellakseen ja sen jälkeen he siirtyvät pidempään auki oleville yökerhoille. Vaikka paljon ihmisiä siirtyykin viettämään loppu illan yökerhoihin, on Kuluma sellainen paikka missä aivan takuulla viihtyy vaikka sulkemisasikaan asti. Lisäksi Cafe Kulumasta saat aina huippu asiantuntevaa sekä ystävällistä asiakaspalvelu, mikä lämmittää varmasti aivan jokaisen vierailijan mieltä. Cafe Kuluma on myös valittu ravintola-alan ammattilaisten Best Bars äänestyksessä kahdeksanneksi. Huikea suoritus, sillä se oli ensimmäinen Helsingin ulkopuoleinen ravintola kyseisessä äänestyksessä.

Mitä kävijöiden kommentteihin tulee on Cafe Kuluma täyden 5 tähden Pub. Muiden ihmisten kommentteja lukiessa, tulee mieleeni sama hyvä vaikutelma, jonka olen itse kyseisestä pubista saanut. Ihmiset keskustelupalstoilla kertovat Rammenstein drinkistä, joka on tämä jo aikaisemminkin mainittu kuuluisa liekitetty drinkki, jonka taustalla soi lujaa Rammenstein. Lisäksi kommenteissa on kehuttu, heidän kesällä avaamaansa terassia, jolla voi myös nauttia halutessaan juomia. Kyseinen terassi on varmasti todella hyvä, sillä joskus Kuluma tuppaa olemaan aika täynnä ruuhkaisimpaan aikaan.

Cafe Kulumasta ei voi muuta sanoa, kun että kannattaa käydä kokeilemassa, mikäli Oulussa seikkailee!