Maksaminen on muuttunut vuosi vuodelta digitaalisemmaksi. Tililtä siirretään nollia ja ykkösiä kätevästi vaikka omalla puhelimella. Kaupat samaan aikaan kieltäytyvät yhä useammin vastaanottamasta käteistä. Digitaalinen maksaminen estää monenlaisilta petoksilta, mutta samaan aikaan hakkereiden tekemät työt huolestuttavat.
Digitaalinen maksaminen tarkoittaa paljon muutakin kuin kryptovaluuttoja, mutta usein digitaalisesta maksamisesta puhuttaessa puhutaan nimenomaan kryptovaluutoista. Kryptovaluutat ovat jo ”pitkään” olleet sijoituskohde, ja pikkuhiljaa myös kaupat ovat alkaneet hyväksyä niitä maksuvälineenä. Kryptovaluuttoihin liittyy oleellisesti myös digitaaliset lompakot.
Mikä on digitaalinen lompakko?
Digitaalinen lompakko on tapa tallentaa, vastaanottaa ja lähettää rahaa älypuhelimella, tietokoneella tai muulla laitteella. Jos sinulla on esimerkiksi Ethereum-kryptovaluuttaa, haluat todennäköisesti säilyttää sitä turvallisessa digitaalisessa lompakossa. Ethereumin kurssi elää myös sen mukaan, miten digitaalisten lompakoiden käyttäjäkunta kasvaa vuosi vuodelta.
Voit ajatella digitaalista lompakkoa verkkopankkitilinä, jonka avulla voit tehdä samoja asioita kuin tavallisella pankkitilillä, mutta ilman rahoituslaitoksen kautta asioimista. Digitaalisia lompakoita on monenlaisia, mutta niillä kaikilla on yksi yhteinen piirre: niiden avulla voit säilyttää, vastaanottaa ja lähettää rahaa sähköisesti.
Digitaaliset lompakot voidaan jakaa monellakin tavalla, mutta yksi yleinen tapa on jakaa ne kahteen luokkaan: kuumat lompakot ja kylmät lompakot. Kuumat lompakot ovat yhteydessä internetiin, ja niiden avulla voi tallentaa, vastaanottaa ja lähettää rahaa. Kylmät lompakot ovat offline-tilassa, ja niitä käytetään kryptovaluutan säilyttämiseen.
Yleisesti voidaan sanoa, että kylmät lompakot ovat turvallisempia, mutta kuumat lompakot ovat kätevämpiä. Koska kylmät lompakot eivät ole yhteydessä internetiin, ovat ne käytännössä tavoittamattomissa hakkereilta ja muilta rikollisilta. Kuumat lompakot sen sijaan mahdollistavat lompakon aktiivisemman käyttämisen erilaisiin tarkoituksiin.
Mihin digitaalista lompakkoa tarvitsee?
Digitaalista lompakkoa voidaan käyttää moniin eri tarkoituksiin. Voit käyttää sitä varsinkin rahan tallentamiseen, vastaanottamiseen ja lähettämiseen. Voit myös käyttää sitä verkko-ostosten tai sovelluksen sisäisten ostosten tekemiseen. Jos sinulla on kryptovaluuttaa ja haluat säilyttää sitä turvallisesti, tarvitset digitaalisen lompakon säilyttämistä varten.
Kryptovaluutan säilyttäminen lompakossa on paljon turvallisempaa, kuin kryptovaluuttapörssissä. Lompakoita on lähes mahdotonta murtaa, kun taas käyttäjätunnuksella ja salasanalla toimivia kryptovaluuttapörssejä on vuosien saatossa murrettua jo useita.
Digitaaliset lompakot ovat käteviä myös siksi, että niitä voi käyttää tien päällä. Digitaalisen lompakon avulla sinun ei tarvitse kantaa mukanasi fyysistä lompakkoa tai esimerkiksi muistaa pankkikorttisi PIN-koodia. Voit vain ottaa puhelimesi esiin, avata sovelluksen ja suorittaa maksun. Käydään käyttämistä tarkemmin läpi seuraavassa kappaleessa.
Miten digitaalista lompakkoa käytetään?
Digitaalinen lompakko on sovellus tai verkkosivusto, jota voi käyttää lähes mistä tahansa sähköisestä laitteesta. Paras ja kätevin versio kaikista on mobiiliversio, koska ihmiset voivat käyttää sitä älypuhelimillaan.
Joidenkin fyysisten kauppojen myyntipäätteet ovat yhteensopivia eniten levinneiden mobiililompakoiden kanssa. Digitaalinen lompakko on tässä suhteessa hyvä vaihtoehto perinteisille luotto- tai maksukorteille. Tietyissä tilanteissa voit myös nostaa rahaa lompakostasi.
Tulevaisuudessa digitaalista lompakkoa tultaneen käyttämään myös henkilöllisyyden varmentamiseen. Tämä tarkoittaisi, että sinun ei tarvitsisi jatkossa kantaa mukanasi fyysistä henkilökorttia tai passia. Tarvitsisit vain digitaalisen lompakon henkilöllisyytesi todentamiseen. Tämä asia etenee vauhdilla EU-tasolla, ja vuonna 2023 nähtäneen jo käytännössä EU-tasoisia versioita.
Mitkä ovat digitaalisten lompakoiden edut ja haitat?
Digitaalisten lompakoiden käytössä on sekä etuja että haittoja. Tärkein etu on, että ne ovat kätevämpiä kuin perinteiset menetelmät, kuten käteinen tai pankkikortit. Ne ovat myös turvallisempia, sillä niitä on paljon vaikeampi kadottaa ja lähes mahdotonta varastaa.
Digitaalisten lompakoiden suurin haittapuoli on se, että ne voidaan kuitenkin hakkeroida, aivan kuten mikä tahansa verkkotilikin. Tämän riski on kuitenkin suhteellisen pieni, kunhan noudatat joitakin perusturvallisuustoimenpiteitä. Maalaisjärki auttaa suojelemaan myös digitaalista lompakkoa.