Turun Pankki, Apteekki ja Koulu

Turkuun on viime vuosina avattu useita uusia pubeja, ravintoloita ja yökerhoja. Turkulaisten keskuudessa suosionsa pitävät silti vanhat suosikit, jotka onkin nimetty yksinkertaisesti Pankiksi (Old Bank), Apteekiksi (Uusi Apteekki) ja Kouluksi (Panimoravintola Koulu). Vanha vitsi kaupungissa kertookin, että kun vaimo kysyy mieheltään, että missä tämä on, mies vastaa pankissa / apteekissa / koulussa, eikä vaimo tajua epäillä, että mies on baarissa. Tänään tutustumme näihin kolmeen kantamestaan Turussa.

Old Bank

Old Bank sijaitsee 1900-luvun alussa rakennetussa historiaa tihkuvassa pankkikiinteistössä aivan Turun keskustassa Kauppatorin laidalla, Aurakadun ja Linnankadun kulmalla. Asiakaspaikkoja Pankissa on noin 400 kappaletta. Pankkikiinteistö muuttui ravintolaksi vuoden -93 vaihteessa ja avattiin 23.2 1993.

Hanasta löytyy jopa 18 eri olutta niin Suomesta, Englannista, Irlannista, Belgiasta, Tsekeistä, Saksasta, Hollannista, Yhdysvalloista kuin Norjasta. Myös pullo-oluiden määrä on vaikuttava, ja Old Bankin valikoimasta löytyykin noin 150 olutmerkkiä, joista osaa on saatavilla Suomessa vain tästä seurusteluravintolasta. Myös siidereiden ystäville löytyy yhteensä 16 eri siideriä kokeiltavaksi Etelä-Afrikasta, Ranskasta, Suomesta, Irlannista ja Englannista.

pankki2

Uusi Apteekki

Uusi Apteekki valittiin Vuoden Olutravintolaksi vuonna 2015, ja tämä jo kertoo tästä Kaskenmäen rinteellä sijaitsevan pubin suosiosta. Oikea apteekki sijaitsi tässä jugend-talossa vuodesta 1907 eteenpäin, kunnes vuonna 27.1 1993 siihen avattiin seurusteluravintola Uusi Apteekki. Sisustus säilytettiin pubissa ennallaan.

Olutvalikoima Uudessa Apteekissa on erittäin laaja, ja siellä voikin maistella oluita aina Suomesta, Belgiasta, Englannista, Saksasta, Tsekeistä, Yhdysvalloista, Espanjasta, Irlannista, Italiasta, Kanadasta, Meksikosta, Norjasta, Ruotsista ja Virosta. Lisäksi sieltä löytyy runsas mallasviskivalikoima, viinejä, siidereitä ja tietysti perinteiset väkevät viinakset.

apteekki

Panimoravintola Koulu

Panimoravintola Koulun rakennus on valmistunut jo vuonna 1889, ja siinä toimi vuosikymmenien saatossa lukuisia ruotsinkielisiä tyttökouluja. Koulutoiminta rakennuksessa loppui kuitenkin jo 1970. Tämä Eerikinkadulla aivan Turun keskustassa sijaitseva panimoravintola eroaa kahdesta yllämainitusta siitä, että täällä tarjoillaan myös lounasta ja illallista. Nimensä mukaisesti Koulusta saa myös itsepantuja oluita, ja ne ovatkin Koulun bravuureita. Lisäksi Koulussa valmistetaan omaa chilisalmaria ja mustaherukkalikööriä. Koulussa toimii myös Viinitupa päivittäin, ja Koulun terassi onkin suosittu paikka turkulaisille kesäisin. Koulussa on jopa helppo keskustella syvällisemmistäkin asioista, sillä lukuisten ’luokkahuoneiden’ joukosta varmasti löytyy jokaiselle porukalle sopiva nurkkaus.

koulu